Newest Viewed Downloaded

Universities > Finland Showing 81 - 100 of 740 items

Oulun yliopisto (The University of Oulu)

Oulun yliopisto on Suomen toiseksi suurin yliopisto. Yliopistossa opiskelee noin 17 000 perus- ja jatkotutkinto-opiskelijaa, ja siellä työskentelee noin 3 000 henkilökuntaan kuuluvaa. Tutkintoja suoritetaan noin 1 550 vuodessa. Yliopisto on perustettu vuonna 1958, ja sen varsinainen toiminta alkoi seuraavana vuonna. Nykyisin Oulun yliopistossa voi opiskella 45 koulutusohjelmassa, jotka edustavat kahdeksaa koulutusalaa. Oulun yliopisto on sijoittunut Shanghai Ranking Consultancyn listauksessa, jo kolmantena kertana, Suomen toiseksi parhaaksi yliopistoksi luokkaan 303.–401. yhdessä Turun yliopiston kanssa. Yliopiston rehtorina on toiminut vuodesta 1993 professori Lauri Lajunen.
The University of Oulu is the second largest university in Finland. It was founded on 8 July 1958. The university has around 17,000 students and 3,000 staff. It is ranked by the Shanghai Ranking Consultancy as the second best university in Finland along with the university of Turku.

Oulu Triple Helix - kansainvälisesti ainutlaatuinen tutkimus-, koulutus- ja innovaatioympäristö Oulun Yliopiston ja Ammattikorkeakoulun rooli
Neljän monialaisen yliopiston (TaY, TY, JY, OY) hallinnon itsearviointi Yhteenveto

Neljän monialaisen yliopiston (TaY, TY, JY, OY) hallinnon itsearviointi Yhteenveto

Kari Kuoppala Tampereen yliopisto Hallintotieteiden laitos, FINHERT kari.kuoppala@sjoki.uta.fi Hallinnon itsearvioinnin loppuraporttien julkistamisseminaari Hotelli Ellivuori 10. – 11.12.2003
YLIOPISTOT, ALUEELLINEN VAIKUTTAVUUS JA INNOVAATIOT Kalle Michelsen Oulu 3.6.2005

YLIOPISTOT, ALUEELLINEN VAIKUTTAVUUS JA INNOVAATIOT Kalle Michelsen Oulu 3.6.2005

OULUN YLIOPISTON KEHITTÄMISHAASTEET Vaikuttavuus Yliopiston tieteellinen tutkimus on kansainvälisesti vahvaa ja tutkimus- tuloksia hyödynnetään käytäntöön. Yliopiston opetus on laadukasta ja yliopisto saavuttaa koulutus- ja tutkintotavoitteensa. Yliopisto on merkittävä yhteiskunnallinen vaikuttaja ja toimija erityisesti alueyhteistyössä. Prosessit ja rakenteet Tutkimuksen ja opetuksen monialaisuus on yliopiston kiistaton kilpailuetu. Yliopisto on innovatiivinen ja innostava tutkimis- ja oppimisympäristö. Yliopisto on joustava ja suorituskykyinen organi- saatio, jossa on avoin ja päätöksiin sitoutunut toiminta- ja johtamiskulttuuri. Resurssit ja talous Sisäinen rahanjako tukee asetettujen tavoit- teiden saavuttamista ja edistää profilointia ja rakenteellista kehittämistä. Ulkopuolinen rahoitus tukee perustoimintaa. Perus- ja tukitoiminnot ovat taloudellisia ja tehokkaita. Uudistuminen ja työkyky Yliopisto on hyvinvoiva ja kehittyvä tiedeyhteisö, jonka henkilöstö ja opiskelijat ovat terveesti ylpeitä yliopistostaan ja välittävät siitä myönteistä kuvaa. Visio Toiminta- ajatus

Oulun yliopiston strategia vuosille 2007–2009 Koulutus Riitta Keiski Oulun yliopiston tulevaisuuden valinnat
Kertauskoulutus tutkintojen rekisteröinnistä Opetus- ja opiskelijapalvelut 17.3.2010

Kertauskoulutus tutkintojen rekisteröinnistä Opetus- ja opiskelijapalvelut 17.3.2010

29.04.2010 OULUN YLIOPISTON STRATEGIA VUOSILLE 2010–2012
HOPS-projekti Koulutusteknologian perusopinnot Henna Mikkola Merja-Maaria Oinas Tiina Torvinen

HOPS-projekti Koulutusteknologian perusopinnot Henna Mikkola Merja-Maaria Oinas Tiina Torvinen

The ideology of the Other

The ideology of the Other

The image of Northern Finland in French travel literature Merja Torvinen, University of Oulu, Finland
KVARTÄÄRISTRATIGRAFIA luennot ma ja ti klo 14 – 18 GO 101 prof. Lunkka

KVARTÄÄRISTRATIGRAFIA luennot ma ja ti klo 14 – 18 GO 101 prof. Lunkka

Anneli Laurialan luennot 10.9.2004 AMMATILLINEN KEHITTYMINEN (luentoihin voi tulla vielä pieniä lisäyksiä ja muutoksia, pääosin huominen luento rakentuu kuitenkin seuraavien sisältöalueiden pohjalle)

Koulutussuunnittelun toimenpiteet Opintohallinnon toimenpiteet Rakenteelliset toimenpiteet Tuulikki Tuominen 13.11.2009

18.11. neuvotteluun valmistautuminen (R-LK, HT, TT) Esitys noudattelee myyntineuvottelun keskustelun kulkua
Orcad 9.2 Embedded System Project

Orcad 9.2 Embedded System Project

Multimedia Systems Group C-WG 04 Norsunkärsä

Product design model for Impact Toughness Estimation in Steel Plate Manufacturing Satu Tamminen ISG - Data Mining Group, Department of Electrical and Information Engineering, University of Oulu, Finland

A Photo Journal Copyright of photographs: Riitta Leinonen

Opportunistic Media Access for Multirate Ad Hoc Networks B.Sadegahi, V.Kanodia, A.Sabharwal and E.Knightly Presented by Matti Raustia

Opportunistic Media Access for Multirate Ad Hoc Networks B.Sadegahi, V.Kanodia, A.Sabharwal and E.Knightly Presented by Matti Raustia

<< Back 123456789 Next >>
Sitemap