Newest Viewed Downloaded

Talouskehityksen alueellinen eriytyminen3 11.7.2008 Globalisaatio koetellut eri alueita eri tavoin: Metsäteollisuuspaikkakunnilla menetetty työpaikkoja Oulun seutu hyötynyt teknologiateollisuuden kasvusta Myös demografisessa kehityksessä alueellisia eroja Eroja syntyvyydessä, maan sisäisessä muuttoliikkeessä ja ulkomaisen työvoiman saatavuudessa Eräiden tutkimusten ja 1990-luvun kokemusten mukaan alueelliset erot kasvavat korkeasuhdanteessa ja tasaantuvat matalasuhdanteessa

Uhkaako työvoimapula alueiden kehitystä? Pohjois-Pohjanmaan maakuntapäivät Oulu 3.11.2008

Pankinjohtaja Seppo Honkapohja Suomen Pankki 1 11.7.2008 ‹#›

Alueiden kehityksen haasteita Suomessa

Talouskasvun hidastuminen Finanssikriisin leviäminen ja syveneminen Kansainvälinen suhdannetaantuma Uhkaako Suomea työttömyyden kasvu? Väestön ikääntyminen Hoivapalvelujen kysynnän kasvu Työikäisen väestön määrän supistuminen Uhkaako Suomea työvoimapula? Globalisaatio Yritysten sijoittuminen Työvoiman liikkuvuus Karkaavatko työpaikat ja osaavat työntekijät ulkomaille? 2 11.7.2008 ‹#›

Talouskehityksen alueellinen eriytyminen

3 11.7.2008 Globalisaatio koetellut eri alueita eri tavoin: Metsäteollisuuspaikkakunnilla menetetty työpaikkoja Oulun seutu hyötynyt teknologiateollisuuden kasvusta Myös demografisessa kehityksessä alueellisia eroja Eroja syntyvyydessä, maan sisäisessä muuttoliikkeessä ja ulkomaisen työvoiman saatavuudessa Eräiden tutkimusten ja 1990-luvun kokemusten mukaan alueelliset erot kasvavat korkeasuhdanteessa ja tasaantuvat matalasuhdanteessa ‹#›

Suomen talouden yleisnäkymiä

Finanssikriisi aikaistanut ja syventänyt laskusuhdannetta: Talouskasvu hidastunut Suomessa syksyn aikana ja sen arvioidaan hidastuvan edelleen ensi vuonna Vaikutus näkyy työmarkkinoilla viiveellä Suomalainen pankkisektori näyttää vakaalta, mutta kriisi heijastuu Suomen reaalitalouteen useaa kautta Vientiriippuvaisena taloutena Suomi herkkä maailmantalouden heilahteluille Yleisen epävarmuuden kasvu heikentää yritysten ja kuluttajien luottamusta Rahoituksen saatavuuden ja rahoitusehtojen tiukkeneminen hillitsevät investointeja, kulutusta ja asuntokauppaa Suomen vastustuskykyä ovat heikentäneet Kotitalouksien velkaantuneisuuden kasvu Asuntomarkkinoiden toimimattomuus Yritysten palkkakustannusten nousu 4 11.7.2008 ‹#›

Suomen kokonaistuotanto

5 27.10.2008 ‹#›

Teollisuustuotanto muutos edellisen vuoden vastaavasta kuukaudesta, % (työpäiväkorjattu)

6 11.7.2008 ‹#›

7

11.8.2008 Seija Parviainen ‹#› Yritysten luottamusindikaattorit jatkoivat laskuaan lokakuussa EK:n kuukausittaisessa kyselyssä. Teollisuuden luottamusindikaattorin heikkeneminen johtui ennen kaikkea tilauskannan supistumisesta. Tuotannon ei odoteta kasvavan loppuvuonna, ja kapasiteettia on aiempaa enemmän vapaana. Teollisuuden luottamusindikaattori on tällä hetkellä selvästi pitkäaikaisen keskiarvon alapuolella. Teollisuuden luottamusindikaattori on heikentynyt selvästi lähes koko EU-alueella. Uusimpien, syyskuussa julkaistujen vertailutietojen mukaan teollisuuden luottamusindikaattori oli enää muutamassa EU15-maassa keskimääräistä vahvempi. Syyskuussa tilanne oli suhteellisesti heikoin Suomessa, Espanjassa ja Luxemburgissa, vahvin puolestaan Saksassa ja Itävallassa.

Kuluttajien luottamus talouteen (viimeisin tieto lokakuulta)

8 27.10.2008 Seija Parviainen ‹#›

Rakennusalan ja palvelualan yritysten luottamus talouteen (viimeisin tieto lokakuulta)

9 11.7.2008 ‹#›

Teollisuuden uudet tilaukset Muutos edellisen vuoden vastaavasta kuukaudesta (alkuperäinen sarja), %

10 11.8.2008 Seija Parviainen ‹#›

11

11.7.2008 ‹#›

Riskilisät pankkien välisillä rahamarkkinoilla euroalueella

‹#›

Yritysten riskilisiä luottoluokittain

‹#›

Työttömyys vai työvoimapula?

Viime vuosina yritykset ovat kärsineet työvoimapulasta Nyt talouskasvun hidastuminen uhkaa pysäyttää työttömyyden laskun ja jopa kääntää sen nousuun Työttömyysongelma korostuu lyhyellä aikavälillä Väestön ikääntyminen ja suurten ikäluokkien siirtyminen eläkkeelle tulee korostamaan työvoimapulaa jo muutaman vuoden kuluttua Sekä työvoimapula että työttömyys voivat esiintyä myös yhtä aikaa: etenkin jos työmarkkinat eivät toimi kunnolla 14 11.7.2008 ‹#›

15

11.7.2008 ‹#›

16

11.8.2008 Seija Parviainen ‹#›

17

11.7.2008 ‹#›

18

Eläkeiän saavuttaneiden määrä kasvaa

19

Työikäisen väestön määrä supistuu

Pohjois-Pohjanmaan työmarkkinoiden erityispiirteitä

20 11.7.2008 Muuta maata nopeampi väestönkasvu ja edullisempi ikärakenne Työhön osallistumisaste keskimääräistä alhaisempi Laaja ja heterogeeninen alue: Laman jälkeen työllisyys kasvanut keskimääräistä nopeammin etenkin Oulun seudun teknologiateollisuuden ansiosta Silti työllisyysaste yhä keskimääräistä alhaisempi ja työttömyysaste keskimääräistä korkeampi Kokonaisuutena muuttotappioaluetta ‹#›

Showing 1 - 20 of 29 items Details

Name: 
Honkapohja_Oulu2008
Author: 
N/A
Company: 
N/A
Description: 
Talouskehityksen alueellinen eriytyminen3 11.7.2008 Globalisaatio koetellut eri alueita eri tavoin: Metsäteollisuuspaikkakunnilla menetetty työpaikkoja Oulun seutu hyötynyt teknologiateollisuuden kasvusta Myös demografisessa kehityksessä alueellisia eroja Eroja syntyvyydessä, maan sisäisessä muuttoliikkeessä ja ulkomaisen työvoiman saatavuudessa Eräiden tutkimusten ja 1990-luvun kokemusten mukaan alueelliset erot kasvavat korkeasuhdanteessa ja tasaantuvat matalasuhdanteessa
Tags: 
2008 | pohjois | väestön | yritysten | työvoiman | kasvu | suomen | parviainen
Created: 
11/3/2008 2:03:31 PM
Slides: 
29
Views: 
1
Downloads: 
0
Rating: 
0


> Comment



Share this presentation
|

Comments

Share this presentation:

|
Sitemap